LYY:n uusi edustajisto on järjestäytynyt 1.12.2011. Edustajiston puheenjohtajaksi oli ehdolla Punapippurin Hannu Mällinen. Arpa ratkaisi kuitenkin Hannun kohtaloksi riviedaattorin roolin, ja epj. paikka meni sitoutumattomalle ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Punapippuri jatkaa kuitenkin vastuunkantoa sillä Kaisa Kangas valittiin edustajiston toiseksi varapuheenjohtajaksi. Onnea Kaisa!
SYL:n liittokokous valitsi 19.11.2011 Punapippurin Eveliina Heinäluoman SYL:n hallituksen jäseneksi. Onnea Eve! Eveliina on täten Anni Vesan lisäksi jo toinen Punapippurin riveissä toiminut SYL:n hallituksen jäsen.
Neljä edaattoria LYY:n edustajistossa antaa hyvän pohjan toteuttaa oikeudenmukaista ja kaikki opiskelijat huomioon ottavaa opiskelijapolitiikkaa. Vaikka emme puheenjohtajapaikkoja enää saaneetkaan lupasimme toimia aktiivisina edustajiston jäseninä myös vaalien välillä. Vaalikausi on alkanut ja on aika alkaa lunastaa lupauksia.
Päivitämme tänne jatkossa kuulumisiamme edustajistotyöskentelystä sekä valtakunnallisesta opiskelijapolitiikasta. Pidetään yhteyttä ja jatketaan työtämme Lapin yliopiston opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opintojen puolesta.
